Koira kasvimaan vartijana

Vuodesta toiseen olen kasvattanut lehtikaalia. Taimet saan aina naapurin luomupuutarhurilta, kiitos Irma! Kasvimaani on pellolla, kaikkien ohikulkevien peurojen ja jänisten armoilla. Jänikset ovat tähän asti poikenneet mäkeä ylös pihaamme, järsineet koristeomenapuut ja kultasateen. Mutta kasvimaa on aina saanut olla rauhassa. Kenties kesällä riittää luonnossa muutakin syötävää runsaasti.

papu
Samettiruusu suojaa papuja

Nautin kasvimaalla puuhailusta. Mikään himokitkijä en ole ollut koskaan, mutta sen verran hommasta olen innostunut, että tuntuu mukavalta, kun kasvimaa on kaunis ja sieltä voi napsia ruokaa lautaselle pitkin kesää; salaattia, pinaattia, porkkanaa, tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, you name it!  Säilöntääkin on joka syksy satoa riittänyt; papuja, pinaattia, sipuleita, palsternakkaa, tilliä. Ja lehtikaalia.

Kasvimaalla puuhailusta nauttii myös uskollinen puutarhurini. Tosin nyt jo lähes 12 vuoden iässä silmä alkaa usein painua kiinni, mutta jaksaa jaksaa.

lehtikaali
Lehtikaalien vartija

En tiedä herpaantuiko meiltä molemmilta ote tänä kesänä, mutta näin kävi. Lehtikaalit menivät parempiin suihin. Onneksi jäniksille maistui vain tuo kapeampi lajike.

IMG_0279

Kyllä oli uskollisen puutarhurinkin ilme synkkä. Vai johtuikohan vain yleisestä kyllästymisestä jo koko touhuun…

IMG_0278

One Reply to “Koira kasvimaan vartijana”

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s