Jouluhyasintit

image

Tänä jouluna ostin hyasinti- aijai, pakko tunnustaa- Ikeasta. Ei Ikeasta ostamisessa mitään huonoa ole. Perinteisesti olen vain kannattanut pientä paikallista kukkakauppaa, tunnelman, hyvän palvelun ja yrittäjyyden nimissä. Nyt tuli mukamas kiire ja kukat tuli hankittua samalla reissulla lautasliinojen, kynttilöiden ja jouluvalosetin kanssa.

Monta valkoista ja lilaa, vaaleanpunaisia myös tuoksun vuoksi. Ne tuoksuvat voimakkaimmin ja minulle joulu tulee hyasintin tuoksusta, toki monesta muustakin.

Myönnetään, ostin kovin nuppuiset kukat melko myöhään. Kuitenkin melkein viikkoa ennen aattoa. Etteivät aukeaisi liian aikaisin, sopivasti kuusen tuoksuun sekoittuen. No, nämä mokomat eivät suostuneet aukeamaan vielä tapaninpäivänäkään. Vetelin nuppuista tuoksua nenään, ei kummoista! Vähän jo meinasi ilme kiristyä, kun sinttiruukkujen ja asetelmien ohi kävelin.

Olivat siis hitaita, nuo IKEAn hyasintit. Mutta kun pyhien jälkeen yks kaks kasvattivat vartta ja alkoivat näyttää oikeilta hyasinteilta, tuoksuivat ja kestivät pitkääääään. Nyt ne on jo leikattu ja pistetty pimeään odottamaan kevättä. Milloinhan ne kukkivat puutarhassa? Ja kuinka kauan?image

Tallenna

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s