Herkkuja takapihalta

Viime keväänä vihkiydyin tosissani takapihan superfoodien maailmaan. Toki jo vuosia olin poiminut alapihan nokkoset pakkaseen ja keittänyt kuusenkerkistä siirappia jäätelön kyytipojaksi. Mutta vuohenputket ja voikukat olen repinyt kukkapenkeistä vimmalla pois.

Raija ja Jouko Kivimetsän ”Hulluna hortaan” -kirja innoitti katselemaan kukkapenkkien ylimääräisiä asukkaita ja alapihan kasvillisuutta uusin silmin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan hortoiluun.

Keväällä pihapiiriä tulee kierrettyä päivittäin, innolla kurkittua mitä maasta nousee ja ensimmäiset lumikellot ja sahramit tuntuvat joka kevät yhtä sykähdyttäviltä, pionien punaisista piipoista puhumattakaan. Mutta tänä keväänä olen riemunnut myös vuohenputkista, nokkosista, voikukista ja erityisesti ketunleivistä.

 

Viime kesän hortasuosikiksi (vuohenputki-basilika-juustopiiraan ohella) nousi pesto ketunleivistä ja voikukista:

3 dl sileälaitaisia voikukan lehtiä
1/2 dl ketunleipää eli käenkaalia (taisin laittaa desin)
1-2 valkosipulin kynttä
1/2 dl neitsytoliiviöljyä (käytin Neito-rypsiöljyä, pidän sen pehmeästä mausta)
2-3 rkl raastettua parmesaania
2 rkl pinjansiemeniä
1/2 tl (ruusu)suolaa
limepippuria myllystä

Hienonna tehosekottimessa voikukanlehdet, ketunleivät, pinjansiemenet, kuoritut valkosipulinkynnet, juustoraaste ja osa öljystä. Lisää öljyä, kunnes saat tasaisen koostumuksen. Mausta suolalla ja limepippurilla.
(Ohje Hulluna hortaan –kirjassa s. 125).

Hulluna hortaan – hyvinvointia ja herkkuja villivihanneksista -kirja on pullollaan herkullisia reseptejä villivihanneksista, tunnistus-, keräys- ja säilömisvinkkien lisäksi. Vaikka edelleen käyn kukkapenkeissä vuohenputkien ja voikukkien kimppuun, osan poimin lautaselle ja villimmässä osassa puutarhaa ne saavat kasvaa mittaansa – nautin niistä pitkin kesää ja säilön talven varalle. Pakastin tyhjeni juuri kuusenkerkkäpussukoista, mainio lisä smoothien joukkoon. Mutta kohta kaunista vihreää on taas tarjolla.

4 Replies to “Herkkuja takapihalta”

  1. Suosittelen lämpimästi, innostuin viime kesänä kokeilemaan reseptejä ja voikukatkaan eivät kiukattaneet niin paljon kun napsin niitä salaatin sekaan. Kokeilin jopa friteerattuja voikukan kukkia, mutta niistä ei tullut suosikkia…

    Tykkää

  2. Pitääpä tutustua ”Hulluna hortaan” kirjaan ja kokeilla uudelleen villivihannesten hyödyntämistä. Olen kauan sitten kokeillut nokkosten käyttöä ruoanlaitossa, mutta silloin en vielä innostunut niistä lyhyttä kokeilua enempää.

    Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s