Avainsana-arkisto: kasvit talvella

Talventörröttäjät

Keväällä ja kesällä kiertelen pihamaata kameran kanssa. Kuvia tulee otettua enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Useimmat kuvista jäävät tietokoneen syövereihin, osa tallentuu myös tänne blogiin. Talven tullen ote lipsuu, ja kameran muistikortille kertyy kuvia varsin rauhalliseen tahtiin.

Ari-Pekka Huhdan ”Talventörröttäjät” kirja sai taas kuvausinnon heräämään. Huhdan kirja on oikeataan talviasuisten heinien ja ruohojen tunnistamiseen tarkoitettu teos, jonka avulla pitäisi pystyä tunnistamaan harmaita ja kuivuneita varsia, mykeröitä ja huiskiloita. Mielenkiintoista sekin, mutta päätin tarkentaa kameran linssin tutumpiin puutarhan kasveihin.

talvi1

Hortensiaa ei lasketa talventörröttäjiin, mutta suosikkejani ympäri vuoden.

Määritelmän mukaan talventörröttäjiksi kutsutaan niitä ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä pitkälle talveen, jopa seuraavaan kasvukauteen saakka. Kasvitieteellisillä termeillä määriteteltynä talventörröttäjät ovat talvisiementäjiä, joiden siemenistä ainakin osa varisee vasta talvella. Talventörröttäjien onkin säilyttävä pitkälle kevättalveen sillä hankikanto on parhain leviämistie. Lumettomista talvista ei ole juuri iloa talventörröttäjille.

talvi

Suomessa talvisiementäjiä on noin kaksisataa lajia. Huhta esittelee 72 yksityiskohtaista lajikuvausta, useimmat kirjassa esiteltävät lajit löytyvät tienvarsilta ja lähiluonnosta. Mikä parasta, kasvista on talvikuvan lisäksi myös kesäkuva, helpottaa tunnistamista. Kaikista kasveista myös oli pieniä yksityiskohtia ja kasviin liittyviä erikoisuuksia. Mukavaa luettavaa.

939164_1068992483125431_161919267_o

Koiranputki jää usein muiden varjoon kesällä, talvella se ”puhkeaa kukkaan.”

Pihapiirin talvisia törröttäjiä ovat erityisesti kohokkikasvit, sarjakukkaiset sekä asterikasvit. Näyttävimpiä ovat ohdakkeet, takiaiset, koiranputki ja kaunokit. Huhdan mukaan otollisin aika tunnistaa ja kuvata talventörröttäjiä on kevättalvi. Tässähän on siis koko pitkä kausi vielä edessä!

talvi5

Tässä penkissä loistavat kesällä kultapiiskut, nauhukset ja kimikit. Erityisesti taka-alalla oleva kultapiisku onkin talvella melkoinen kaunotar.

Huhdan kirjasta opin senkin, että kasveja voi haistaa myös talvella. Osassa kasveista on nimittäin talvellakin jäljellä kesän tuoksu. Erityisesti asterikasveissa löytyy lajeja, joilla tuoksu säilyy läpi talven.

talvi3

Aiemmin olen iloinnut talvikaudella eniten ikivihreistä havuista, erityisesti näistä ”sokeritopista” eli kartiovalkokuusista, jotka tarjoavat suojan pikkulinnuille ja tuuheaa vihreyttä ympäri vuoden. Huhdan kirjan myötä innostuin suunnattomasti talvisista törröttäjistä, niiden tunnistamisesta ja kuvaamisesta. Voi olla, että blogi täyttyykin talven mittaan kuivuneista huiskuloista, harmaista pompuloista ja ruskettuneista haituvista. Aina ei tarvita värejä, harmaus olkoon uusi vehreys:)

piha

Tuttu kanerva kuuluu myös talvella siementäviin kasveihin.