Keväällä ja kesällä kiertelen pihamaata kameran kanssa. Kuvia tulee otettua enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Useimmat kuvista jäävät tietokoneen syövereihin, osa tallentuu myös tänne blogiin. Talven tullen ote lipsuu, ja kameran muistikortille kertyy kuvia varsin rauhalliseen tahtiin.
Ari-Pekka Huhdan ”Talventörröttäjät” kirja sai taas kuvausinnon heräämään. Huhdan kirja on oikeataan talviasuisten heinien ja ruohojen tunnistamiseen tarkoitettu teos, jonka avulla pitäisi pystyä tunnistamaan harmaita ja kuivuneita varsia, mykeröitä ja huiskiloita. Mielenkiintoista sekin, mutta päätin tarkentaa kameran linssin tutumpiin puutarhan kasveihin.
Määritelmän mukaan talventörröttäjiksi kutsutaan niitä ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä pitkälle talveen, jopa seuraavaan kasvukauteen saakka. Kasvitieteellisillä termeillä määriteteltynä talventörröttäjät ovat talvisiementäjiä, joiden siemenistä ainakin osa varisee vasta talvella. Talventörröttäjien onkin säilyttävä pitkälle kevättalveen sillä hankikanto on parhain leviämistie. Lumettomista talvista ei ole juuri iloa talventörröttäjille.
Suomessa talvisiementäjiä on noin kaksisataa lajia. Huhta esittelee 72 yksityiskohtaista lajikuvausta, useimmat kirjassa esiteltävät lajit löytyvät tienvarsilta ja lähiluonnosta. Mikä parasta, kasvista on talvikuvan lisäksi myös kesäkuva, helpottaa tunnistamista. Kaikista kasveista myös oli pieniä yksityiskohtia ja kasviin liittyviä erikoisuuksia. Mukavaa luettavaa.
Pihapiirin talvisia törröttäjiä ovat erityisesti kohokkikasvit, sarjakukkaiset sekä asterikasvit. Näyttävimpiä ovat ohdakkeet, takiaiset, koiranputki ja kaunokit. Huhdan mukaan otollisin aika tunnistaa ja kuvata talventörröttäjiä on kevättalvi. Tässähän on siis koko pitkä kausi vielä edessä!
Huhdan kirjasta opin senkin, että kasveja voi haistaa myös talvella. Osassa kasveista on nimittäin talvellakin jäljellä kesän tuoksu. Erityisesti asterikasveissa löytyy lajeja, joilla tuoksu säilyy läpi talven.
Aiemmin olen iloinnut talvikaudella eniten ikivihreistä havuista, erityisesti näistä ”sokeritopista” eli kartiovalkokuusista, jotka tarjoavat suojan pikkulinnuille ja tuuheaa vihreyttä ympäri vuoden. Huhdan kirjan myötä innostuin suunnattomasti talvisista törröttäjistä, niiden tunnistamisesta ja kuvaamisesta. Voi olla, että blogi täyttyykin talven mittaan kuivuneista huiskuloista, harmaista pompuloista ja ruskettuneista haituvista. Aina ei tarvita värejä, harmaus olkoon uusi vehreys:)
Talvellakin puutarhasta löytyy kauneutta, sitä pitää vain osata etsiä. Juuri nämä talventörröttäjät ovat siitä oiva esimerkki:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiva kun pysyt mukana edelleen:) Vaikka aikamoista hiljaiseloa blogissa on kyllä minun puolelta ollut…
TykkääTykkää
Kappas vaan, sähläsin eilen Bloggerin kanssa ja meinasin jäädä juttujasi vaille 😦 Onneksi huomasin virheeni ja liityin nyt uudelleen lukijaksi. Hyvää uutta puutarhavuotta sinulle!
TykkääTykkää
Kirja on mukavaa lukemista, huomaan tiirailevani ojanpieliäkin kävelylenkillä ihan uusin silmin:)
TykkääTykkää
Oi nuo talventörröttäjät ovat niin ihania, etenkin kuuraisina aamuina. Tässä olikin paljon uutta tietoa törröttäjistä suorastaan siinä määrin, että tuo kirja alkoi kuulostamaan vähintäänkin kutkuttavalta. kiitos siis kivasta postauksesesta ja inspiroivaa uutta vuotta =)
TykkääTykkää
Kirja tosiaan innostaa talvisiin bongailuihin:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Minä ihastuin siihen kirjaan myös ja oli pakko hankkia se itselle. Kivoja törröttäjiä olet löytänyt. Minä olen aina tykännyt myös tuosta talventörröttäjä sanasta.
TykkääTykkää